Kauneudenhoitopalvelut

Kasvohoidot, Käsihoidot, Ripset ja kulmat, Jalkahoidot, Vartalohoidot, Ihokarvojen poisto, Kynsipalvelut.

Jenni Rainola, Kosmetologi ja kynsimuotoilija 

Olen valmistunut kosmetologiksi omnian ammattiopistosta kesäkuussa 2010. Heppatyttönä haaveissa oli ratsastuksenopettaja tai hevosenhoitaja, mutta yläasteella tilanne muuttui ja kiinnostuin kosmetologin ammatista. Jo ammattikouluaikoina pohdin yrittäjyyttä ja niimpä valmistumisen jälkeen aloin toteuttamaan omaa yritystä. Kauneuspiste Joanna avattiin 15. joulukuuta 2010. Helmikuun 2019 asti kauneuspiste joanna oli toiminut samassa osoitteessa kodin yhteydessä, nyt palvelen asiakkaita karakalliontie 2 A liikehuoneistossa. Kauneudenhoitoala kehittyy hurjaa vauhtia ja kokoajan tulee uutta. Haluan kehittyä ja kouluttautua työssäni jotta voin palvella asiakkaitani aina paremmin. Minulle on tärkeää palvella asiakas parhallaa mahdollisella tavalla, tehdä työni hyvin ja tarkasti jotta asiakas on aina tyytyväinen lopputulokseen. Vapaa-ajalla harrastuksiini kuuluu valokuvaus ja puuhastelu koirani kanssa joka toimii myös salonkimaskottina ja tulee aina välillä mukaan töihin.